Pennut täyttävät huomenna 7 viikkoa. Pienistä mönkijöistä on tullut hirmuisia "petoja", jotka yrittävät "tappaa" kaikki lelut, matot ja ihmisten lahkeet... Pennut myös yrittävät pusutella kaikki vieraat hengiltä ja rakastavat uusia haasteita. Nämä kiipeilevät mihin huvittaa, (mm. 80cm pentuaitauksesta ulos), hyppäävät sohvalle syliteltäviksi (tai muuten vaan), pujottelevat aidan läpi ja rakastavat tutkia maailmaa. Näitä ei pelota putoilevat kattilankannet tai muut oudot äänet. Kaikki pitää päästä tutkimaan ja kun isot koirat haukkuvat vieraat tulijat, pennut ryntäävät saman tien ovelle. 

Ihania, suloisia pentuja, mutta ah niin kovaäänisiä, rasittavia, terävähampaisia ja sotkevia. Luopuminen on aina niin kaksipiippuinen asia; toisaalta on ihana saada oma koti ja oma rauha ja oma elämä takaisin, mutta toisaalta on kamala antaa näitä pieniä pois maailmalle. Onneksi näille on löytynyt ihania perheitä, jotka ovat käyneet jo useita kertoja pentuja katsomassa ja niihin tutustumassa. Pennuille on suunnitelmissa paljon harrastuksia, rakkautta ja ennen kaikkea perheenjäsenyyttä. 

Pentue on 50% käyttölinjainen ja 50% näyttelylinjainen. Todennäköisyys siis saada sillisalaattia ulkonäön ja luonteenkin suhteen oli aika suuri kun kun sotkee keskenään kaikkea erilaista. Luotin kuitenkin vanhempien ilmiasuun eli niiden omaan luonteeseen ja ulkonäköön. Ja olen kyllä ollut enemmän kuin tyytyväinen siihen, mitä sain. Pennut ovat hämmästyttävän tasaisia ulkonäöksellisesti. Mitään kapeita etuosia, nykeröneniä tai rumia värityksiä ei näissä ole :) Toisaalta myös näyttää, että näistä tulee kooltaan aika kivan kokoisia, sopivan ketteriä harrastuksiin. Luonteeltaan suurin osa on erittäin rohkeita ja aika kovan tuntuisia, muutama sitten vähän pehmeämpi. Kaikki rakastavat ihmisiä ja leluilla leikkimistä. Mielenkiintoista nähdä, millaisia aikuisia koiria näistä tulee!

Silmäpeilauksessa ja lääkärintarkastuksessakin käytiin ja kaikilta uroksilta löytyi kivekset laskeutuineina, kaikilla silmät moitteettomat eikä muutakaan huomautettavaa pennuista löytynyt.

IMG_6184.jpg

Desistä tuli Skip ja se muuttaa Espooseen bordercollien kaveriksi

IMG_6214.jpg

Ompusta tuli Rafa ja se muuttaa Tampereelle

IMG_6242.jpg

Anki muuttaa kahden aussien seuraksi Lohjalle

IMG_6275.jpg

Pihka jää sijoitukseen Rajamäelle isotätinsä seuraksi

IMG_6297.jpg

Amorista tuli Bono ja se muuttaa Lohjalle

IMG_6355.jpg

Aidasta tuli Muusa ja se muuttaa hoffin seuraksi Seinäjoelle

IMG_6391.jpg

Hehku muuttaa aussien seuraksi Jyväskylään

IMG_6429.jpg

Kide muuttaa kultaisennoutajan seuraksi Jyväskylään