Ihan viime päivinä on tapahtunut huikeaa kehitystä. Pentujen silmät ovat auenneet ja samalla niistä on tullut pikkukoiria. Nyt ne jo kävelevät ja kiipeilevät ja tulevat heti syliin kun menen niitä katsomaan <3 Enää niiden maailma ei pyöri vain Nitro-äidin ympärillä vaan niistä on kiva ottaa kontaktia myös ihmisiin (huom: meillä siis vieläkin on vain perheenjäsenet päässeet pentujen luo). Ne myös haukkuvat, rähisevät ja painivat keskenään; aika hassuja välillä. 

Kooltaan pennut ovat jättiläisiä, joten näistä ei taida ihan pikkuisia ja siroja tulla, vaikka ovatkin 50% paimennuslinjaa. Painot ovat nyt n. 1500g ja kaikki pennut ovat hyvin tasakokoisia. Ekat matokuurit on jo saatu ja kynnetkin on leikattu. Jauhelihaa aletaan maistella vasta joskus viikon päästä, sillä näille ei tarvitse vielä lisäruokaa antaa :D

Niin ja kovasti siltä vaikuttaa, että kaikki pennut ovat kaksivärisiä. Vaikka kuinka olen yrittänyt taneja tähyillä, niin niitä ei nyt näytä näihin pentuihin tulevan. Tosi mielenkiintoista kyllä nähdä, millaisiksi näiden värit kehittyävät isompina, tai no lähinnä noiden merlejen värit, mustat ovat jo aika selkeitä.

IMG-20180813-WA0008.jpgIMG_0435.jpgIMG_0434.jpgIMG_0447.jpgIMG_0432.jpgIMG_0433.jpg